Lopulta eniten lihottaa kohtuuton lihomisen pelko

Jatkoin kirjan Pysäytä tunnesyöminen lukemista ja siinä mainittiin, että:

"Mikä lopulta eniten lihottaa, on kohtuuton lihomisen pelko."

Pelon takia pyrimme epätoivoisesti estämään lihomisen, joka johtaa tekemään ratkaisuja, jotka juuri ajavat meidät lihomaan.

Esimerkiksi murehtiminen omasta painosta ajaa monesti laihdutuskierteeseen. Moni koittaa pakottaa itsensä eri keinoin tavoitelukemaan. On koko ajan taistelussa itsensä ja painonsa kanssa. Paino monesti jojoilee edes takaisin, mutta yleensä tuomatta lopulta haluttua lopputulosta. 

Monesti vain kehon aineenvaihdunta menee sekaisin, onnistuu omaksumaan vinoutuneen ruokasuhteen ja omat paino-ongelmat vain pahenevat. 

Jatkuva laihduttaminen johtaakin monesti vain lihomiseen. Niin on käynyt myös minulle. Olen toivonut vuosikausia pääseväni tiettyyn painolukemaan takaisin, mutta todellisuudessa olen mennyt siitä koko ajan vain kauemmas. Viimeisen vuoden aikana reilustikin kauemmas.

Lopulta on käynyt myös niin, että kehoni on mennyt sekaisin ja ei toimi täysin normaalisti (mittausten kautta todettu). 

Kirja sanoo lohduttavasti, että jos pystyy katkaisemaan laihduttamisen kierteen, suuremmalla todennäköisyydellä pystyy katkaisemaan myös painonnousun kierteen. Tämä tuntuu mukavalta ja helpottavalta ajatukselta, mutta vuosikausia jojoilleena samalla ahdistavalta. 

Painonpudotus on ollut tavallaan kontrollointia, jonka avulla olen tuntenut, että tilanne pysyy edes jollain tavalla hanskassa (vaikka selvästi se ei ole ollut hanskassa). Olen edellisen kirjoitukseni mukaisesti pyrkinyt koko ajan olemaan sosiaalisesti hyväksyttävämpi ihminen laihduttamisen kautta.

Laihduttamisesta irti päästäminen tuo tlalle ainakin hetkellisesti lihomisen pelkoa ja myös tuntemattoman pelkoa. Mitä tulee tapahtumaan jos päästän irti? Mitä tulee tilalle? Pelkään, että paino lähtee holtittomaan nousuun ja menetän kontrollin. Menetän sosiaalisen hyväksynnän ja olen hyljeksitty yksilö (mikä on hyvin absurdia, tiedän).

Kirja käskee lopettamaan itsensä rankaisemisen sen suhteen ettei ole onnistunut painonpudotuksessa. Se rohkaisee myös kyseenalaistamaan kilokeskeisen ihmiskäsityksen. Paino on vain lukema, ei mittari ihmisarvolle. Se ei ole myöskään onnellisuuden määrittäjä.

"Kun et tarkastele itseäsi ainoastaan kilojen kautta, alat arvostaa itseäsi enemmän sellaisenaan - sopivana, oikeanpainoisena, juuri oikeanlaisena." -Pysäytä tunnesyöminen 

Koin eilen jo pilkahduksen iloa omassa arjessa. Oli tavallaan huojentavaa, kun koko ajan ei tarvinnut miettiä omia syömisiä ja painoa. Päivällä jäi reilummin tilaa kaikelle muulle. Ymmärsin, kuinka paljon henkistä tilaa painonpudotus ja kaikki siihen liittyvä on vienyt. Se on valtava varjo, joka kulkee joka paikkaan mukana. 

Eilen illalla kuitenkin koin ahdistusta päivällä syötyjen ruokien ja liikkumattomuuden suhteen. Koin sitä samaa kurjaa tunnetta kuin monesti muulloinkin, mutta koitin olla jäämättä vellomaan siihen. Koen päivän kuitenkin onnistuneena, koska ahdistusta oli vain illalla, ei koko päivän ajan. 

En odota, että hetkessä elämä muuttuisi toisenlaiseksi, jos kierrettä on jatkunut noin 25 vuoden ajan. Annan itselleni reilusti aikaa - onhan tässä koko loppuelämä!