Tunnesyöminen - Kun syöminen muuttuu taisteluksi

Olen ymmärtänyt, että suhteeni herkutteluun ei ole ollut terveellä pohjalla varmaan koskaan, varsinkaan viime vuosina.

Herkuista ja ruoasta on tullut jotain paljon enemmän kuin vain kehon polttoainetta. Ne ovat alkaneet liittyä tunteiden säätelyyn, lohdutukseen, häpeään, pakenemiseen ja hetkellisen helpotuksen tavoittelemiseen. Herkuttelu ei ole ollut pelkkää syömistä tai nautintoa, vaan siihen on kietoutunut syyllisyyttä, itseinhoa ja itseä soimaavia ajatuksia.

Kuvio on ollut tämä: herkuttelu → syyllisyys ja häpeä → itsensä soimaaminen → itseinho → huono omatunto → lisää herkuttelua lohdutukseksi. Kierre, joka ruokkii itse itseään.

Olen myös huomannut, että syömiseen on liittynyt paljon mustavalkoista ajattelua: joko syön “täydellisesti” tai olen “epäonnistunut.” Hyvä tai huono. Kaikki tai ei mitään. Harmaan sävyt ovat puuttuneet.

Erityisesti sokeriset herkut, kuten karkit ja suklaa ovat olleet kompastuskiveni. Kun olen yrittänyt vähentää niiden syömistä, olen vain ajautunut syömään enemmän — ja tämä taas lisää kierteeseen syöksymistä.

Tänään tämä kierre laukesi taas.

Ajauduin lohtusyömisen pariin.

Kävin kaikki kaapit läpi, etsin kaikki mahdolliset herkut. Söin mitä sattui. Kaupassa ollessa ostin lisää. Tunsin, miten hallinta katosi käsistäni ja illalla yritin kurittaa itseäni ruotuun. Kaiken kaikkiaan söin yli hyvän olon tunteen, mutta jatkoin silti - reippaasti.

Ja sen jälkeen tuli tutut tunteet: syyllisyys, itseinho, morkkis... "Miksi tein taas näin?"

Mutta tässä hetkessä, tätä tekstiä kirjoittaessa, yritän pysähtyä ja tehdä yhden asian toisin kuin ennen.

Sen sijaan, että jatkaisin itseni soimaamista ja kierteen ylläpitämistä, haluan sanoa itselleni ja muille saman tilanteen kanssa kamppaileville:

“Olen inhimillinen ihminen. Tein niin kuin osasin tänään. Se ei tee minusta huonoa.”

Haluan opetella jotain muuta.

Haluan vähentää tunnesyömistä, koska tiedän, ettei tunnesyöminen voi oikeasti korvata taustalla olevia todellisia tarpeita, kuten lohtua, väsymystä, turvattomuuden tunnetta, stressiä tai mitä tahansa taustalta löytyykin.

Haluan opetella tunnistamaan milloin nälkä on kehollista ja milloin kaipaan oikeasti jotain muuta kuin ruokaa. Milloin kaipaan lepoa, myötätuntoa, juttuseuraa, turvallisuuden tunnetta tai vaikka hetkeen pysähtymistä. Mitä minä niin kovasti kaipaan ja mitä yritän syömisellä turruttaa? 

Samalla haluan rakentaa rennomman ja terveemmän suhteen herkutteluun ja yleensä ottaen ruokaan. En halua elää maailmassa, jossa suklaa on synti tai yhtä kuin repsahdus. Haluan, että herkuttelu saa olla osa elämääni ilman morkkista ja itseinhoa. Haluan, että syön terveellisemmin oikeista syistä. En rangaistakseni itseäni.

Haluan oppia syömään, ilman syyllisyyden tunnetta. Muuten tämä kierre jatkuu aina.

Ja ennen kaikkea: haluan olla itselleni lempeämpi ja armollisempi. Edes vähän enemmän kuin eilen.

Haluan muistaa, että herkuttelu ei tee minusta tai sinusta huonoa ihmistä.

Yksikään syöty herkkupala ei määritä arvoamme ihmisenä. Ei myöskään puntarin näyttämä paino.

Saamme opetella, harjoitella, kompastua ja nousta taas ylös, ilman, että se tarkoittaa lopullista luuserin leimaa. 

Pyrin opettelemaan kohtaamaan varsinkin hankalat tunteet ilman, että kuritan itseäni liikaa erilaisilla ruokasäännöillä.

Haluan antaa itselleni luvan syödä silloin tällöin myös herkkuja hyvällä omalla tunnolla ja samalla luvan olla utelias ja lempeämpi sen suhteen, miksi juuri sillä hetkellä teki tai tekee mieli syödä erilaisiin tunteisiin tukeutuen. Haluan oppia uutta. Haluan oppia itsestäni uutta. Haluan oppia ymmärtämään omia toimintatapojani ja tunteitani.

Haluan myös armollisuuden kautta hyväksyä, että minä saan olla keskeneräinen ja silti olen ihan hyvä juuri näin. 

Otin luentaan Katarina Meskasen kirjan Pysäytä tunnesyöminen. Katsotaan, löytyykö kirjasta apukeinoja tai oivalluksia omaan tilanteeseen.

Vielä muistutuksena itselleni: Tunnesyöminen ei tee minusta huonompaa ihmistä.