Liikkumista liikunnan ilon kautta

Liikunnan harrastaminen on itselläni liittynyt aina kehon muokkaamiseen ja ulkonäöllisiin syihin. En oikein koskaan ole oppinut liikkumaan liikunnan ilosta tai terveyttä ja hyvinvointia edistävistä syistä. Taustalla on aina ollut jokin ulkonäöllinen syy.

Tämä on selkeästi peruja lapsuudenkodistani. Nuoruuden vuosiini osuivat painonpudotusbuumit, keittodieetit ja aika, jolloin anoreksia ja eri syömishäiriöt olivat vahvasti esillä. Tätä samaa koin myös kotioloissa. Omat vanhemmat pudottivat painoa ja sukulaiset myös. Painosta puhuttiin paljon ja vahdittiin ahkerasti mitä kukakin söi. Jos joku oli pudottanut painoa tai saanut sitä lisää, asia nostettiin esiin.

Joku oli aina dieetillä. Yritti pudottaa painoa. Puristeli vatsamakkaroita ja kertoi miten oli juuri liikkunut tietyn määrän ja tätä kautta karistanyt yhteensä xxx kaloria.

Nyt yritän kääntää kelkan uuteen suuntaan. Harrastaa liikuntaa aivan eri syistä ja se tuntuu vaikealta!

Liikuntaan haluaa heti yhdistää tietynlaisia ulkonäöllisiä tavoitteita. Miksei voisi vain liikkua omaa hyvinvointia ja terveyttä ajatellen?

Huomaan, että yhdistän liikuntaan myös tietynlaisen epämukavuuden. Liikuntaa tulee harrastaa tietyllä tavalla ja ehkä lajeja joista en edes pidä. Liikunta on rääkkiä ja ihminen on rääkkäyksen ansainnut. Se on itsensä rankaisemista koska on syönyt itsensä "liian isoksi".

Monesti liikunnan harrastamiseni on myös aivan liian kunnianhimoista. Liikuntaa tulisi harrastaa paljon ja olla mahdollisimman hyvä. Mielellään parempi kuin kaikki muut.

Ei ihmekään, kun liikunnan ilo on poissa. Lähtökohdat ovat aivan pielessä.

Mutta millaista on liikkua liikunnan ilosta? Miten muodostaa liikkumisesta elämäntapa, joka tuntuu mukavalta? Tuottaa hyvää oloa ja tukee terveyttä? 

Selkeästi on opittava uusi suhtautumistapa liikuntaa kohtaan. Ajateltava se myönteisenä asiana. Jonain, mikä tuo nautintoa ja lisäarvoa elämään, eikä niinkään ole rangaistus tai kurja asia. 

Liikunnasta voi ja kuuluu nauttia. Voi etsiä itselle mieluisia lajeja. 

Aiemmin liikunta on ollut vain yksi tekijä painonpudotuksessa ja ihannekehon saavuttamisessa ja kun tavoite on edistynyt jojoillen, liikunnan harrastaminen on ollut samanlaista. Sitä joko liikkuu tai ei liiku.

Liikunta tulee eriyttää tästä ulkonäkökeskeisestä ajattelusta josta muutenkin pyrin päästämään irti.

Liikunta ei ole yhtä kuin painonpudotus.

Haluan eriyttää liikunnasta myös tietynlaisen superihmisajattelun. Liikunta ei tarkoita automaattisesti sitä, että tulisi juosta marathon tai osallistua triathloniin.

Liikkua voi vain, noh... liikunnan ilosta.

Liikunta voi olla vain liikuntaa ja sitä voi harrastaa monissa eri muodoissa ja monin eri tavoin.

Mikä tahansa liikuntamuoto käy ja tehon ei tarvitse olla raskas. Se voi ihan hyvin olla myös kevyttä.

Omalla kohdalla mietinkin, että voinko löytää liikunnan iloa riisumalla ajattelustani kokonaan suorituskeskeisen, tietynlaiseen lopputulokseen tähtäävän liikunnan? Sitä lähden kokeilemaan. 

Erilaiset ulkonäkökeskeiset kulttuurit ovat viime vuosikymmenien aikana ohjanneet ajatteluamme siihen, että liikunnan taustalla on yleensä pakko olla painonpudotustavoite. Siihen yhdistyy myös sana rääkkäys ja epämukavuus.

Jos omalla kohdalla ainoana rajapyykkinä pitäisi vain yleisiä liikuntasuosituksia eli pyrkisi harrastamaan viikossa joko 2,5 tuntia kohtuukuormitteista kestävyysliikuntaa rai 1,5 tuntia raskasta kestävyysliikuntaa ja riisuisi kaikki muut odotukset pois. Saan täyttää nämä raamit ihan miten haluan.

Suositukset luo tarvitsemani ajalliset raamit liikkumiselle. Ne ovat yleiset terveyttä tukevat suositukset. Ne eivät liity aiemmin vinoutuneeseen ajatteluuni tai tuo ulkonäkökeskeistä painetta. Ne vain kertovat kuinka paljon olisi hyvä liikkua, jotta voi voida hyvin. 

Nyt vain pyrin viikon aikana liikkumaan liikunnan ilosta. Opettelen kuorimaan liikunnasta ulkonäölliset ajatukset pois. Pyrin keskittymään liikunnan tuomaan välittömään hyvään oloon ja nautin liikkeestä.