Nälän tunteen tunnistaminen

Olen viime aikoina pohtinut, että tunnen harvoin selkeää nälkää. En ole varma, syönkö todella tarpeeseen vai tapaanko syödä tietyllä tavalla ja tietyissä hetkissä. Kuinka paljon syömistäni ohjaa vuosien varrella opitut, jojoilusta syntyneet tottumukset?

Fysiologisen nälän tunnistamisesta on tullut vaikeaa. En enää tunne samanlaista selvää nälkää kuin nuorempana – silloin vatsassa murahti ja keho antoi selkeän viestin, että nyt olisi hyvä syödä.

Tämä on saanut pohtimaan: mikä oikeastaan ohjaa syömistäni? Mihin päätökseni perustuvat?

Todennäköisesti syömistäni ohjaavat enemmän tunteet ja toistuvat painonpudotusyritykset kuin kehon todelliset tarpeet. Tiedostan, että olen kadottanut yhteyden kehoni viesteihin, eikä se ohjaa syömistäni selkeästi.

Tällaisessa tilanteessa on vaikea löytää sopivaa rytmiä ja määrää ravinnolle. Syöminen voi helposti lipsua liiallisuuksiin, erityisesti iltaisin. Käsi käy suuhun, kun haen ruoasta vastauksia moniin eri asioihin.

Eräässä tunnesyömistä käsittelevässä kirjassa kehotettiin pitämään ruokapäiväkirjaa: kirjaamaan viikon ajan, mitä syö, milloin, mitä ajatteli ja tunsi ennen syömistä, sen aikana ja jälkeen. Mikä johti syömiseen?

Anna.fi kuvaa fysiologista nälkää näin:

"Fysiologinen nälkä tuntuu heikotuksena ja kurinana vatsassa ja ohjaa ajatukset ruokaan. Nälkäisen voi olla vaikea keskittyä, ja hänestä voi tulla ärtyisä. Oikeaa nälkää tuntee monesti, kun on reippaillut ulkona pari tuntia."

"Oikea nälkä kasvaa, ellei syö jotain. Mieliteko laantuu kymmenessä minuutissa, viimeistään vartissa."

Sama artikkeli kertoo myös:

"Jatkuva napostelu pitää kylläisyyshormonit hereillä, jolloin näläntunne jää tulematta. Myös liiallinen syömisen kontrollointi voi haitata nälän tunnistamista. Silloin syömistä ohjaavat erilaiset säännöt, ei vatsassa tuntuva tunne."

"Tiukkoihin rajoituksiin perustuvat laihdutuskuurit sekoittavat nälän säätelysysteemin."

Voi siis sanoa, että olen opetellut kuuntelemaan kaikkia muita paitsi omaa kehoani. Ei ole ihme, jos kehoni tarpeet jäävät kaiken muun alle. Nyt opettelen löytämään takaisin kaikista luonnollisimman yhteyden ääreen, eli oman kehoni. 

Ehkä ruokapäiväkirja auttaa havainnoimaan, missä mennään. Ehkä sen avulla alan ymmärtää paremmin, mikä syömistäni todella ohjaa ja löydän keinoja palauttaa yhteyden kehooni ja sen viesteihin.

Seuraavien päivien aikana kirjaan ruokapäiväkirjani tänne blogin puolelle ja koitan päivien päätteeksi pohtia tilannetta eri näkökulmista. 

Lähde: Anna.fi